Kirjojen kanta-asiakas on muuttunut kirjan kanta-asiakkaaksi, sen verran pitkään olen jo lukenut yhtä ja samaa kirjaa. Kirjojen lukemisen tilalle ovat tulleet lähes jokapäiväiset Le Soir -lehdet, joiden avulla yritän kasvattaa ranskan sanavarastoani. Tähän mennessä ainoat lukemani ranskankieliset kirjat ovat olleet Pikku Prinssi ja Anna Gavaldan Kunpa joku odottaisi minua jossakin, viimeinen tosin taisi jäädä kesken.
Kirjastoja Brysselistäkin toki löytyy, jopa yksi suomenkielinen. Kyseessähän on siis Merimieskirkon pieni kirjasto, jonka valikoima yllättää kyllä innokkaankin lukijan!
Viime viikolla löysimme myös Waterstones'n liikkeen keskustasta, joten kirjojen ostamiseltakaan ei voi välttyä.
sunnuntaina 20. syyskuuta 2009
sunnuntaina 9. elokuuta 2009
Valitut teokset
Olen paininut viime aikoina samanlaisten ongelmien kanssa kuin Hannu Marttila. Marttila on vähentänyt omistamiensa kirjojen määrää remontin takia, minä puolestani laittanut varastoon suurimman osan kirjoistani. Parin viikon päästä muutan ulkomaille ja mukaan pystyin ottamaan vain muutamia kirjoja. Mitä siis pakkasin muuttokuormaan?
MITÄ KIRJOJA ILMAN EN VOI OLLA -LISTA
YLEISET
KAUNOKIRJALLISUUS
RUNOUS
Yksittäiset teokset eivät välttämättä kerro kaikkea, mutta karkean yleistyksen tästä voi vetää: tarvitsen venäläistä absurdismia, venäläisiä novelleja, venäläistä runoutta; tyttörunoja ja naisrunoja; haasteellista puolalaista nobel-runoutta ja suomalais-virolaista mystiikkaa.
MITÄ KIRJOJA ILMAN EN VOI OLLA -LISTA
YLEISET
- sanakirjat (englanti, ruotsi, ranska, venäjä)
- kaksi keittokirjaa
- muutamia matkaoppaita
KAUNOKIRJALLISUUS
- Aino Kallas: Valitut kertomukset
- Dostojevski: Valitut kertomukset
- Daniil Harms: Perinpohjainen tutkimus
RUNOUS
- Aulikki Oksanen: Pushkinin hevonen
- Wyslawa Szymborska: Ihmisiä sillalla
- Ahola & Koskimies: Joka tytön runokirja
- Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
- Anna Ahmatova: Valitut runot
Yksittäiset teokset eivät välttämättä kerro kaikkea, mutta karkean yleistyksen tästä voi vetää: tarvitsen venäläistä absurdismia, venäläisiä novelleja, venäläistä runoutta; tyttörunoja ja naisrunoja; haasteellista puolalaista nobel-runoutta ja suomalais-virolaista mystiikkaa.
torstaina 6. elokuuta 2009
Mma Ramotswe menee elokuviin
Olin tainnut elokuvasovituksesta jostakin lukeakin, mutta elokuva osui videovuokraamossa sattumalta silmiini. Kyseessä on siis jo suurta s Naisten etsivätoimisto nro 1, jonka suola ja sokeri on pullea botswanalainen nainen, Mma Ramotswe. Elokuva perustuu Alexander McCall Smithin ensimmäiseen Mma Ramotswe-kirjaan, jonka sain joululahjaksi varmaankin 9 vuotta sitten, kun monikaan ei ollut kuullut vielä mitään Mma Ramotswesta - kirjan kansikin oli aivan eri tyylinen kuin nykyiset väri-ilottelu -kannet.
Mma Ramotswea esittää soul-kuningattareksi tituleerattu Jill Scott. Muutoin Scott sopii rooliinsa täydellisesti, mutta omassa mielikuvituksessani Mma Ramotswe on hieman iäkkäämmän näköinen. Elokuvassa aloitetaan siis aivan alusta: Mma Ramotswe aikoo perustaa etsivätoimiston isältä perityillä rahoillaan (tai 120 lehmällä, jotka hän muuttaa rahaksi).
Elokuvan kuvaus on onnistunut, joskin hieman realistisemman kuvan Botswanan katukuvasta ja elintasosta olisi voinut antaa. Kaikkiaan ainekset hyvään elokuvaan olivat olemassa, mutta jotenkin tarina laahasi. Ehdin elokuvan aikana neuloa puolikkaan pitsikaulahuivin ja silti pysyin hyvin mukana juonessa.
Dailymailin juttu leffasta.
Mma Ramotswea esittää soul-kuningattareksi tituleerattu Jill Scott. Muutoin Scott sopii rooliinsa täydellisesti, mutta omassa mielikuvituksessani Mma Ramotswe on hieman iäkkäämmän näköinen. Elokuvassa aloitetaan siis aivan alusta: Mma Ramotswe aikoo perustaa etsivätoimiston isältä perityillä rahoillaan (tai 120 lehmällä, jotka hän muuttaa rahaksi).
Elokuvan kuvaus on onnistunut, joskin hieman realistisemman kuvan Botswanan katukuvasta ja elintasosta olisi voinut antaa. Kaikkiaan ainekset hyvään elokuvaan olivat olemassa, mutta jotenkin tarina laahasi. Ehdin elokuvan aikana neuloa puolikkaan pitsikaulahuivin ja silti pysyin hyvin mukana juonessa.
Dailymailin juttu leffasta.
keskiviikkona 5. elokuuta 2009
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli
Kovasti odotettu Enkelipeli päätyi minullekin melko tuoreeltaan luettavaksi. Zafónin esikoisen Tuulen varjon luin pokkarina New Yorkin matkalla, mutta paremmin kirja olisi sopinut Barcelonan-matkalle, tai edes Venetsian sumuisina aamuina luettavaksi. Näin elokuun alussa aloin taas kaivata sumua, pimeitä iltoja ja kynttilöitä.
Hyvästä ideasta huolimatta Enkelipeli ei millään yllä Tuulen varjon tasolle, joka asetti Suuret odotukset Zafónin toiselle kirjalle. Kökköjä dialogeja, jotka olisivat kaivanneet kustannustoimittajaa. Uskonnollinen aspekti tarinan juonessa ja pitkät selitykset ihmisten uskosta jäivät lopulta aika irrallisiksi. Loppu olikin kuin suoraan ruotsalaisesta dekkarista. Plääh.
Enkelipeli on kertomus Davidista, joka lehtitoimituksessa työskennellessään tajuaa haluavansa kirjailijaksi. Hän aloittaa kirjoittamalla Barcelonaan sijoittuvia rikoskertomuksia, jotka saavuttavat suosiota lukijoiden keskuudessa. Tulevaisuus näyttää vielä valoisammalta, kun pieni kustantamo tarjoaa kustannussopimusta vuosiksi eteenpäin. David aloittaa kirjailijan työt salanimellä ja takoo kustantamolle rahaa. Jättipotilta tuntuu kuitenkin 100 000 Ranskan frangin palkkio epämääräiseltä ranskalaiskustantajalta, jos David vain suostuu kirjoittamaan tilaajan haluaman uskonnollisen kirjan. Käy kuitenkin ilmi, ettei kukaan bibliofiili tunnu tietävän kyseistä kustantamoa.
Alkuasetelma on mielenkiintoinen ja tarinakin koukuttava. Viimeistely kirjasta kuitenkin puuttuu, mikä saa kaipaamaan Tuulen varjoa. Etelä-Suomen Sanomien kriitikko kiinnitti huomionsa kirjan kahteen suomentajaan. Samaa minäkin ihmettelin. Tulee mieleen Harry Potterin ruotsintajat Ruotsissa - pakko saada kirja nopeasti markkinoille.
Muita arvosteluita netissä:
Uusi Suomi
Etelä-Suomen Sanomat
Hyvästä ideasta huolimatta Enkelipeli ei millään yllä Tuulen varjon tasolle, joka asetti Suuret odotukset Zafónin toiselle kirjalle. Kökköjä dialogeja, jotka olisivat kaivanneet kustannustoimittajaa. Uskonnollinen aspekti tarinan juonessa ja pitkät selitykset ihmisten uskosta jäivät lopulta aika irrallisiksi. Loppu olikin kuin suoraan ruotsalaisesta dekkarista. Plääh.
Enkelipeli on kertomus Davidista, joka lehtitoimituksessa työskennellessään tajuaa haluavansa kirjailijaksi. Hän aloittaa kirjoittamalla Barcelonaan sijoittuvia rikoskertomuksia, jotka saavuttavat suosiota lukijoiden keskuudessa. Tulevaisuus näyttää vielä valoisammalta, kun pieni kustantamo tarjoaa kustannussopimusta vuosiksi eteenpäin. David aloittaa kirjailijan työt salanimellä ja takoo kustantamolle rahaa. Jättipotilta tuntuu kuitenkin 100 000 Ranskan frangin palkkio epämääräiseltä ranskalaiskustantajalta, jos David vain suostuu kirjoittamaan tilaajan haluaman uskonnollisen kirjan. Käy kuitenkin ilmi, ettei kukaan bibliofiili tunnu tietävän kyseistä kustantamoa.
Alkuasetelma on mielenkiintoinen ja tarinakin koukuttava. Viimeistely kirjasta kuitenkin puuttuu, mikä saa kaipaamaan Tuulen varjoa. Etelä-Suomen Sanomien kriitikko kiinnitti huomionsa kirjan kahteen suomentajaan. Samaa minäkin ihmettelin. Tulee mieleen Harry Potterin ruotsintajat Ruotsissa - pakko saada kirja nopeasti markkinoille.
Muita arvosteluita netissä:
Uusi Suomi
Etelä-Suomen Sanomat
lauantaina 1. elokuuta 2009
Runokuu 2009
Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä järjestetään tänäkin vuonna Runokuu -tapahtumia. Ohjelmaa on Runokuun nettisivujen mukaan perjantaista 21.8. torstaille 27.8. asti.
Itseäni kiinnostaa varsinkin Elävien runoilijoiden ilta maanantaina 24.8., illan aikana esiintyy mm. venäläinen runoilija Dmitri Bykov. Harmikseni olen juuri tuolloin työmatkalla, joten voin osallistua korkeintaan viikolopun aikana järjestettäviin tapahtumiin.
Runokuun tapahtumista vastaa Nuoren Voiman Liitto ja Helsingin kaupunginkirjasto, ja pääosin tapahtumat ovat maksuttomia.
Itseäni kiinnostaa varsinkin Elävien runoilijoiden ilta maanantaina 24.8., illan aikana esiintyy mm. venäläinen runoilija Dmitri Bykov. Harmikseni olen juuri tuolloin työmatkalla, joten voin osallistua korkeintaan viikolopun aikana järjestettäviin tapahtumiin.
Runokuun tapahtumista vastaa Nuoren Voiman Liitto ja Helsingin kaupunginkirjasto, ja pääosin tapahtumat ovat maksuttomia.
lauantaina 11. heinäkuuta 2009
Yksi ei riitä
Paljon lukeva tyytyy harvemmin lukemaan vain yhtä kirjaa kerrallaan. Joskus jokin koukuttava dekkari voi olla todellakin se ainoa kirja, jota luen - useimmiten kuitenkin yöpöydällä odottaa pari muutakin kirjaa kirjanmerkkeineen.
Tällä hetkellä luen peräti kuutta kirjaa:
Joseph Brodsky: Keräilijän kappale
Tästä luen aina kirjoituksen kerrallaan, kun haluan lukea ajatuksia herättävää tekstiä. Ei liian väsyneenä luettavaksi.
Tove Jansson: Sommarboken
Yritän parantaa ruotsin taitoani lukemalla mukavia kirjoja HBL:n "Ruotsinkielisiä palveluja lisättävä" -tyylisten juttujen sijasta. Kirja on samalla ensimmäinen Janssonin aikuisille suunnattu kirja, jonka luen.
Panu Rajala: Unio Mystica
Niin paksu kirja, ettei sitä voi ottaa mukaan minnekään. Tässä olen vasta ihan alussa.
Carlos Ruiz Zafon: Enkelipeli
Aloitin eilen, kun halusin lukea myös jotakin ihan normaalia romaania suomeksi. Tuulen varjo oli hieno kirja, mutta ilmeisesti Enkelipeli ei yllä ihan samalle tasolle.
Roger Deakin: Journey through the Woods
Tämän taisin aloittaa jo tammikuussa ellen peräti viime vuoden puolella. Tökkii vaikean sanaston takia, mutta aihe on mielenkiintoinen.
Jari Tervo: Troikka
Olemme lukeneet tätä vuoroiltoina toisillemme, mutta saa nähdä, luemmeko kumpikaan koskaan loppuun: henkilöitä on ihan liikaa, kummallisia sanoja on käytetty liian paljon, eikä tapahtumista oikein tahdo saada selvää. Aihe olisi todella mielenkiintoinen, mutta olen samaa mieltä siitä, ettei kirja todellakaan kuulunut Finlandia-ehdokkaiden joukkoon viime vuonna.
Tällä hetkellä luen peräti kuutta kirjaa:
Joseph Brodsky: Keräilijän kappale
Tästä luen aina kirjoituksen kerrallaan, kun haluan lukea ajatuksia herättävää tekstiä. Ei liian väsyneenä luettavaksi.
Tove Jansson: Sommarboken
Yritän parantaa ruotsin taitoani lukemalla mukavia kirjoja HBL:n "Ruotsinkielisiä palveluja lisättävä" -tyylisten juttujen sijasta. Kirja on samalla ensimmäinen Janssonin aikuisille suunnattu kirja, jonka luen.
Panu Rajala: Unio Mystica
Niin paksu kirja, ettei sitä voi ottaa mukaan minnekään. Tässä olen vasta ihan alussa.
Carlos Ruiz Zafon: Enkelipeli
Aloitin eilen, kun halusin lukea myös jotakin ihan normaalia romaania suomeksi. Tuulen varjo oli hieno kirja, mutta ilmeisesti Enkelipeli ei yllä ihan samalle tasolle.
Roger Deakin: Journey through the Woods
Tämän taisin aloittaa jo tammikuussa ellen peräti viime vuoden puolella. Tökkii vaikean sanaston takia, mutta aihe on mielenkiintoinen.
Jari Tervo: Troikka
Olemme lukeneet tätä vuoroiltoina toisillemme, mutta saa nähdä, luemmeko kumpikaan koskaan loppuun: henkilöitä on ihan liikaa, kummallisia sanoja on käytetty liian paljon, eikä tapahtumista oikein tahdo saada selvää. Aihe olisi todella mielenkiintoinen, mutta olen samaa mieltä siitä, ettei kirja todellakaan kuulunut Finlandia-ehdokkaiden joukkoon viime vuonna.
keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009
Bohumil Hrabal: Liian meluisa yksinäisyys
Suomennetaankohan tsekkikirjallisuutta yhtä paljon kuin suomalaisia kirjoja käännetään tsekiksi? Olisi kiva nähdä tilastoja, mutta uskonpa, että suomalaisia kirjoja käännetään enemmän. Liian meluisan yksinäisyyden (suom. 2008) on kääntänyt Eero Balk, ja hyvin onkin kääntänyt.
Liian meluisa yksinäisyys on tsekkikirjailija Bohumil Hrabalin teos, jota ei sellaisenaan voitu julkaista kommunistisessa Tsekkoslovakiassa. Sensuuri oli varmaankin odotettavissa, sillä Hrabal kritisoi välillä hyvinkin suorasanaisesti aikansa järjettömyyksiä. Liian meluisa yksinäisyys on tarina hydraulisen jätepaperipuristimen käyttäjästä Hant'asta, joka on tehnyt paperi- ja kirjapaaleja 35 vuotta. Hant'a onkin "sivistynyt vastoin tahtoaan", sillä hän on lukenut kaikki paalattavaksi tulleet, epäsuosioon joutuneet kirjat: Goethea, Schilleria jne. Myöskin maalaustaiteen kopioista Hant'a pääsee nauttimaan.
Kirja on hyvin omaperäinen. Osa symboliikasta jäi hämäräksi, mikä kyllä haittasi lukukokemusta - lähinnä mieleen jäi kysymyksiä. Toisaalta osa yhteiskuntakritiikistä oli hyvinkin suoraa. Pieni kirja, mutta suuret lauseet.
Täytyy sulatella vielä.
Liian meluisa yksinäisyys on tsekkikirjailija Bohumil Hrabalin teos, jota ei sellaisenaan voitu julkaista kommunistisessa Tsekkoslovakiassa. Sensuuri oli varmaankin odotettavissa, sillä Hrabal kritisoi välillä hyvinkin suorasanaisesti aikansa järjettömyyksiä. Liian meluisa yksinäisyys on tarina hydraulisen jätepaperipuristimen käyttäjästä Hant'asta, joka on tehnyt paperi- ja kirjapaaleja 35 vuotta. Hant'a onkin "sivistynyt vastoin tahtoaan", sillä hän on lukenut kaikki paalattavaksi tulleet, epäsuosioon joutuneet kirjat: Goethea, Schilleria jne. Myöskin maalaustaiteen kopioista Hant'a pääsee nauttimaan.
Kirja on hyvin omaperäinen. Osa symboliikasta jäi hämäräksi, mikä kyllä haittasi lukukokemusta - lähinnä mieleen jäi kysymyksiä. Toisaalta osa yhteiskuntakritiikistä oli hyvinkin suoraa. Pieni kirja, mutta suuret lauseet.
Täytyy sulatella vielä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
